Hiljainen koti ja sekainen mieli

08.11.2022
Ensimmäisessä kaupunki asunnossa, minulla oli lapsille yhteinen huone. Nykyään tilanne on hyvä ja molemmilla omat huoneet. 


Aina kun lapset lähtivät isälleen laitoin oven kiinni en voinut mennä tai katsoa huoneeseen sen aikana, kun lapset oli poissa. 

SE SATTUI sydänmeen asti, kun lasten huone oli tyhjä, se tunne saa minut Itkemään vieläkin. 

Lapsen huone ilman lasta. 

Itkin kun pesin heidän vaatteita tai löysin heidän tavaroita, kun olivat isällään. 

Tyttärellä oli tapana jättää viestejä paperi lapuille "oot rakas äiti"  "nähdään pian"  itkin ja luin lappuja. Ne oli ihania vaikka itkin. 

Itkin todella paljon monta vuotta,
Kesti aikaa kun opin säätelemään tunne tilojani. Ensimmäiset kerrat kun vein lapsia, itkin auto matkan kotia asti. Itkin, huusin ja soitin musiikkia täysillä. Ajan kanssa, sitä oppii hyväksymään erotilanteet ja yritän olla vahvempi kuin lapset. 


Ajan kanssa kun aloin tottumaan tai opin elämään asioiden kanssa, jotenkin. Aloin ottamaan seuraavan päivän vapaaksi, kun lapset lähtivät isälleen.

Aluksi olin aivan sekaisin, kun lapset ei ollut kotona, en osannut tehdä mitään.

Olin hyvin Itku herkkä ja ärtyisä, parempi oli olla yksin niinä päivinä. 

Aloin vetäytymään ihmisistä ja ne päivät halusin olla TODELLAKIN yksin, että en satuttaisi sanoilla tai käytökselläni muita.

Nykyään osaan käsitellä asiaa paremmin ja osaan ottaa omaa aikaa itseni kanssa arjen keskellä. Nykyään voin mennä lasten huoneeseen ilman itkemistä tai sen tuomaa ahdistusta. 

Saatan miettiä asiaa ja itkeä välillä huomaamattomasti, häiritsemättä kenenkään elämää.  

Kerran toinen lapsista lähti kiireellä bussilla isälleen huone jäi aivan sotkuiseksi, kun siivosin huoneen, itkin ja siivosin, mietin että en ole ikinä siivonnut teinin huonetta. Niin paljon jää kokematta asioita lasten kanssa. 

Aluksi hiljainen koti oli todella rankkaa, mutta jokainen selviää omalla tavallaan.