missä iässä lapsen mielipiteellä on väliä?

18.04.2023


Alle kolme vuotias menee äidin mukana eron yhteydessä todennäisesti automaattisesti, jos ei ongelmia äidin puolelta.

Vaikean eron myötä, jossa huoltajuudessa tai lasten asuinpaikasta ei olla samaa mieltä. yleisesti sosku joutuu olemaan apuna tai tarkemmin sanottuna Lastenvalvoja. He kuulevat molempia vanhempia erikseen ja jos tilanne ei paha niin samaan aikaa. Yhteispalaveria lastenvalvoja meidän kanssa halusi kokeilla ja minä en suostunut, koska tiesin exän nöyryyttävän minua ja haukkuvan minua, heidän edessä sosku ei uskonut ja lähdin ovesta ulos molempina kertoina, en kestänyt itkeä ja kuunnella sitä noyryytystä soskun tuijottaessa edessäni sanomatta sanaakaan.

Tällöin kuitenkin sosku soitti minulle perään ja sanoi "tiedän että exäsi on alkoholisti" ja puhuimme paljon muutakin puhelimessa.

Koin itseni tyhmäksi jälkeen päin!!  Sain luottamuksen virkailijaan  ja tunsin että sosku täti ymmärsi tilanteeni. Ehkä hän ymmärsi, mutta ei hänellä ollut aikomustakaan minua auttaa. onko heidän oikeus edes auttaa ihmisiä, sitä en tiedä.. Onneksi he ei sentään lapsia pyydä samaan palaveriin.

Lapsia ei haastatella ollenkaan aluksi vaan yritetään päästä sopuun aikuisten kesken..

Kun asuimme samalla paikkakunnalla lapset oli aluksi minulla paljon, heidän isän alkoholi ongelman takia. Pikku hiljaa he alkoivat olemaan pari päivää ja jne.. loppupelissä Ke-Ke olivat lapset meillä se oli sopiva vaihto päivä. exän alkoholin käyttö oli todennäköisesti rauhoittunut, olisihan hän myös menettänyt vaimon lisäksi lapsetkin.. mutta, minä en tänä päivänäkään usko että alkoholi olisi poistunut hänen elämästään.

Autoin vielä exää itsetuhoisilta ajatuksilta, kaiken paskan jälkeen. Autoin sen takia, koska hän soitti minulle jälleen kerran puhelun, että tappaa itsensä, olin ajamassa autolla toiseen kaupunkiin hakemaan lapselle joululahjaa, kun sain puhelun. tietysti hän oli kännissä ja uhkasi tehdä itselleen jotain, hän pyysi että puhun hänen kanssaan, jotta mitä pahaa ei tapahtuisi. hän joi ja puhui ja minä kuuntelin ja ajoin autoa. Muistan kuinka kannustin häntä menemään eteenpäin ja tästä selvitään plaa plaa keskustelua, jotta en aiheuttaisi toisen itse murhaa, ajattelin.

Lapsia Kuultiin, kun asiat olivat menossa oikeuteen!


Ensimmäisen kerran lapsia kuultiin oikeus prosessin aikana. 

Silllon tehdään perhe tilanteen selvitys  kotona ja jutellaan lapsien kanssa myöskin. Lapseni sanoja lainaten "en uskaltanut sanoa heille, että haluan äidin luokse, koska isä on aikaisemmin jo asiasta huutanut" Lapseni pelkäsivät isää tai pelkäävät tänä päivänäkin he ei uskalla sanoa asioita, koska hänen reaktio on aina yllättävä. Tiedän fiiliksen, sen pelon alla elin kymmenen vuotta. Mitä enemmän toisen ihmisen kanssa elää, sitä helpommin toinen pystyy toista myös pelon kautta hallitsemaan.  Pikkuhiljaa et enää puhu asioita, kysy tai sinulla ei ole ollenkaan omaa mielipidettä, kun toinen on pelolla saanut sinut hiljaiseksi. Alat luulemaan että teet virheitä ja pelkäät sanoa niitä toiselle vaikka se virhe on normaali arkisia korjattavia asioita, joista ei tarvitse toista haukkumalla ja uhkailemalla (rangaista). Itse olen ainakin niin tumpelo, että sattuu ja tapahtuu.. voit vain kuvitella sitä vittuilun määrää vaikka joskus aiheestakin vittuilua kuuli.. mutta oman vaimon haukkuminen vaikka lasin hajomisen takia on turhaa. "etkö sä osaa, EDES laseja kantaa rikkomatta"   ymmärrän siis aivan hyvin, miksi lapsi ei uskalla. yritin kannustaa olemaan rehellinen " ei se teitä lapsia lyö tai tee pahaa teille" uskoinko noihin sanoihin itsekään, niin EN. Henkinen väkivalta on ihan hirveetä, mitä ihminen voi kokea.  Se pelko että tiedät, jotain käyvän riittää hiljentämään ihmisen. 

itse olisin ottanut mielummin pahasti turpaan ja todistusaineistoa kuvin!! ajatuksista ja sisäisestä pelosta on vaikea ottaa valokuvia, jotka olisi todisteina tarvittaessa. kun on vain sana sanaa vastaan, se ei ole helppoa.

Lapsi kun on 12 vuotias, häntä kuullaan ilman oikeus prosessia, jos lapsi on pieni erotessa 8 vuotta on pitkä aika sopeutua tilanteeseen.
Arki rakentuu asuinpaikalle, ystävät ja harrastukset. 

Sosku kerran sanoi kotikäynnin jälkeen heidän luona, "lapsilla on niin tiivis kaveri piiri, että sitä on kurja hajottaa" kysyin onko kaverit tärkeämpi kuin äiti?  En saanut selkeää vastausta, eihän sitä niin tarkoittanut kuulemma. 

Onneksi lapset kasvaa ja jonain päivänä he saavat kulkea vapaasti luokseni, milloin haluavat. Nyt minun täytyy vain toivoa, että lapsien arki on hyvää ja heillä olisi rehellisiä ympärillä, jotka tukevat heitä arjessa. 

Vaikka olen surullinen ja katkera "häviölle" en tiedä miten voisin toimia toisin? saadakseni lapseni, vielä ollessaan lapsi, luokseni.