Maalla vai kaupungissa? 

04.11.2014
Aloin viihtymään kaupungissa. 

Olin todella ahdistunut pienellä kylällä. 

Itkin vain ja en uskaltanut edes kaupassa käydä ilman kaveria. 

Pienellä kylällä ihmiset tuntee toisensa ja noina hetkinä se ahdisti tosi paljon. 

Ihmiset holtittomasti saattoi tulla kyselemään erosta ja minusta. 

Ei minulla ollut heille sanoa mitään. 

Muistan kun kerran menin kauppaan ja sisko oli meillä hän ihmetteli mikä sillä kestää? yhden tuotteen ostossa. 

Tuttu myyjä oli kassalla, ahdistuin ja paniikki kohtaus valtasi mieltä ja kehoa, en uskaltanut mennä kassalle. minulla ei ollut kännykkää mukana, että olisin voinut puhua vaikka puhelimeen se olisi auttanut ehkä tilanteen ohitse. silloin tiesin, että paniikkikohtaukset ovat tuleet elämäni arkeen mukaan.


Paniikkikohtaukset valtasivat mieleni usein. 

kun muutin siskon luolta omaan vuokra asuntoon nukuin ensinmäiset 2 vko aina kuin mahdollista, olin todella väsynyt henkisesti. muutto kuorma oli jätesäkeissä lattialla laitoin vain påakolliset tavarat.

Nukuin aina, kun lapset oli koulussa. tavaroilla ei ollut kiire paikoilleen, paljon oli ostettavakin, mutta ei ollut rahaa. soskusta sain hieman apua, kun pyysin.

Kesti kauan että sain kotia kodikkaaksi, sain tavaroita paljon lahjoituksena. 

Mikään ei sointunut sisustuksessa yhteen, mutta jostain on aloitettava. 

Isäni kävi auttamassa ruoan laitossa ja vanhat ystävät palasivat elämääni pikkuhiljaa.. 

Olin muuttanut 3 kk siskon olon jälkeen vihdoin omaan asuntoon. 


Aina kun menin kaupunkiin 

Olin kuin toinen ihminen 

Itsevarmuus palautui, elämän halu kasvoi. 

Aloin käymään lasten kanssa aina viikonloppuisin kaupungissa. 

200km päässä pikkukylästä, alloin nauttia ajatuksesta kaupunkiin muutosta. 

USKOIN ETTÄ TOTTAKAI MINÄ LAPSET SAAN mieshän on alkoholisti ja ei voi saada lasten huoltajuutta. 

Mutta eihän se niin olekaan.. 

Lasten kirjat jäivät syntymäkotiin ja niitä ei saa siirrettyä jos yhteishuoltajuus. 

Sosku katsoi isän kelvolliseksi vanhemmaksi. 

EN OLISI USKONUT Minäkään.. 

AJATTELIN, ETTÄ SEKOAN. 

OLENKO KUVITELLUT SEN KAIKEN JUOMISEN ja muun paskan PARISUHTEEN AIKANA. 


Uskottelin lapsille että he pääsevät minun luokse pian. Loin heihin toivoa, koska uskoin vahvasti että en voi lapsia menettää. 
Kun muutin kaupunkiin lapset alkoi olemaa minulla, joka toinen viikonloppu ja lomat. 

Uskoin että pian he asuvat kanssani, kuitenkin kävi toisin.

Aloin tekemään arkea kaupunkiin ilman lapsia, se oli ihan helvetin rankkaa. Sanoin lapsille TÄSTÄ TULEE HYVÄ JUTTU! haluan aina uskoa hyvyyteen ongelmien keskellä.

Loppupeleissä minulla, ei ollu mitään hajua mitä tulee tapahtumaan..