Oikeus ja lasten huoltajuus kiista

08.11.2018
En ikinä luovuttanut lapsista.

uskoin ja uskon vieläkin, että jonain päivänä saan heidät luokseni. 

Kun aikani kaupungissa oltuani ja monet sosku keskustelut käytyä ja exän huudot ja haukkumiset kuunneltua olin päättänyt etsiä itselleni asianajajan. 

Muutaman asianajajan kanssa juteltua löysin sopivan, joka laittaisi asian eteen päin ja haetaan lapset minun luokse oikeus teitse. 


Emme kuitenkaan ikinä päätyneet oikeuden eteen. 

Exä ei ole helppo. Minun voimani olivat aivan loppu, olin kuitenkin kauan miettinyt ja kerännyt voimia taisteluun. Arvioin voimavarani väärin ja en uskonut exän olevan oikeesti niin kylmä ihminen mitä se on. Olin varmasti tehnyt oikean ratkaisun erotakseni hänestä.

Asiat kestivät vuoden ja sitten toisen vuoden, todella hidasta. Perhe riita asioita ei hoideta kiireellä, monta puhelua ja tapaamista. se oli hyvin piinaavaa aikaa, epävarmuus oli arjessa mukana. 

Lapsi kasvaa ja ehtii kiintymään harrastuksiin, kavereihin ja arkeen.. mitä kauemmin käsittelyissä menee aikaa sen vaikeampi Etä-vanhemman on huoltajuutta saada. Ensinnäkin, kun en vienyt oikeuteen heti eron jälkjeen, se katsottiin huonona. Kerroin heille, että minulla ei ollut voimavaroja taisteluun ja todella uskoin edelleen, että exä olisi niin viisas ja antaisi lapset minulle, kun lapsetkin sitä kuitenkin halusi. minä ja minun usko ihmisiin ja hyvään ei ole toteutunut, olisin voinut kuvitella, että exäkin haluaisi lapsille parasta. 

"mutta silloinhan minä olisin voittanut"  TÄHÄN ASIAAN TOIVON, ETTÄ IHMISET MIETTISI LAPSIA JA asioita LAPSEN NÄKÖ Kannalta! Mikä on lapsen kannalta paras ratkaisu? 


Kävimme sosku tapaamisessa, mikä kuulu oikeusprosessin. sosku myös kävi molempien kotona katsomassa, että koti kelvollinen lapsille.

Meillä oli tapaaminen niin sanottu sovittelu, sosku sanoi, että tämä on normaali käytänkö,  Ensin on sovittelu ja sitten oikeus, mutta yleensä sovittelussa saadaan huoltajuus sovittua.

Exä oli ottanut asianajajan mukaan, mutta minä en saanut edes ottaa puolisoani mukaan. 

Ei ollut kovin reilua. OLIN KUIN PIENI ELÄIN LEIJONIEN EDESSÄ!

En ensin suostunut keskusteluun, mutta sosku puhui ympäri. 

Ex mieheni ja asianajaja haukkuivat minut vuorotellen ja muistan, kun neljä sosku virkailijaa katsoi pöydän toisella puolella aivan hiljaa.  Aikani itkettyä heidän silmien edessä katsoin nais virkailijaa silmiin, että se tajuaisi auttaa minua. vihdoin virkailija käski heidän olla hiljaa ja lopettaa minun haukkuminen ja pyysivät asiallista käytöstä heiltä. 

Ei palaverista tullut mitään. Minut aina haukuttiin, kun sanoin jotain.  

Itkin ihan hirveesti. 

Lähdin pois huoneesta, en enää pystynyt olemaan siellä. virkailija soitti perään ja pahoitteli, että ei uskonut minua, kun sanoin ennen palaveria puhelimessa, että ei siitä tule mitään. Exä tulee haukkumaan minut siellä ja ei se halua sopia minun kanssa huoltajuus asioista. Virkailija kuitenkin antoi puhelimessa ymmärtää, että ne ei hyväksy henkistä väkivaltaa ja ne auttaa minua. VITUT!!  taas kerran olin oikeessa ja virkailija pyysi anteeksi. 

SE OLI VIIMEINEN ryhmä PALAVERI MIKÄ OLI

Minun uskoni sosiaali viranomaisiin oli jo tuossa elämän vaiheessa täysin menetetty. 

Sosku kävi vielä kerran molempien perheissä tekemässä kotitarkastuksen, kun ilmoitin että en jatka oikeus teitse haettua huoltajuutta.

Mietin joskus, jos en olisi niin itku herkkä olisinko saanut lapset tai eri kohtelun. 

Itkemiseni nähtiin heikkoutena. itse taas koen sen vahvuutena, että olen mennyt heille asti PUHUMAAN. ITKEMINEN kertoo että minuun todella sattuu ja olen huolissani lapsistani. 

Tottakai ihminen itkee, itken nytkin kun kirjoitan tästä aiheesta. 

Tämä kipu poistu ikinä. 


Päätimme asianajajan kanssa lopettaa oikeus tien, koska meillä ei ollu kuitenkaan tarpeeksi todisteita. 

asianaja sanoi "kun sinun lapsesi täyttää, kohta 12 vuotta niin parempi odottaa siihen, koska käsittely voi kestää monta vuotta"  MITÄ JÄRKEÄ ON HUOLTAJUUS OIKEUS TAISTELUSSA, JOS SE prosessi KESTÄÄ MONTA VUOTTA? 

Henkistä väkivaltaa on vaikea todistaa välillä toivoin, että olisin saanut kunnolla turpaan niin asiat olisi toisin.


viimoinen puhelu soskun kanssa, koska vaadin heitä tekemään tilanne arvion tyttäreni takia.
kerroin lapsille että oikeus ei etene. tytär itki ikävää minun luokse ja en kestänyt katsoa sitä surua.. sosku arvioi että lapset ovat niin arkeutunut ja heillä tiivis kaveri piiri, olisi kurja erottaa heitä kavereista. MITÄ? mutta voitte pitää erossa ÄIDISTÄ? 

En ollut enää uskoa korvia. 


Poika on jo 17 vuotias 

Ei loppupelissä halunnut enää minun luokse koska harrastus oli tärkeä ja exä oli kiristänyt perinnöllä. 

Et tule saamaan perintöä, jos menet äidin luokse. EN VOI ASIALLE MITÄÄN (lahjonta,uhkailu ja kiristys) on toteutunut, jos minulla olisi rahaa maksaisin lapseni vapauteen!

Meillä kuitenkin ihanat ja läheiset välit pojan kanssa ja hän luottaa minuun täysin. 


Sanotaan että oikeuteen vieminen on pitkä ja raskas prosessi se pitää täysin paikkansa. 

sielä kaivetaan kaikki asiat. 

Haluisin suositella jotain asianajan, mutta omalle kohdalle 4 eri asianajajaa olivat ihan surkeita. 

En tiedä miksi kaikkien edessä tuntui, että olen ihan paska ja heikko? 

Luulen että ulosantini asioissa on erittäin huono.. 


Jatkoin elämää niin hyvin kun pystyin, tein töitä ja ikävöin lapsia todella paljon. 

Olin ja Olen niin pahoillani, että asiat meni näin. Toivon lapseni joku päivä ymmärtävän.

Ajoin autolla 200km pe ja su taas 200 km edes takaisin. 

Minä olen koko tämän ajan hakenut ja vienyt takaisin lapset. 

Exä sanoi "Hän ei kuskaa" 
Vaikka sosku kehotti, että vaihtaminen yleisillä paikoilla, se ei kuitenkaan ikinä toteutunut. 

Ajoin lapset, kun he oli pieniä heidän isän kodin pihaan, usein heidän isä oli ikkunassa keskisormi pystyssä. 
Lähtö päivä lapsia sattui aina mahaan ja ruoka ei maistunut. 

Tytär itki koko ajomatkan isän luokse ja pihalla ei olisi halunnut päästää irti minusta. 

Se tunne musertaa minut vieläkin 

Miksi silti tein tämän kaiken? Uskoin/uskon, että jotain päivänä lapset ovat kanssani. 

Yritin aina ajatella positiivisesti kaiken paska keskellä, nykyään en niinkään osaa, koska pettymyksiä ja surua niin paljon. 


Minulla ei ollut vaihtoehtoja kuskaamisessa jos lapsia halusin/haluan nähdä.