Miten selvitä arjesta, kun mieli on musta. 

08.11.2022
Olen vuosikymmenet ollut huono ottamaan itselle aikaa.

Välillä sitä löytänyt ja sitten sen ajan kadottanut. 

Kuntosali on yksi mihin saa ajatuksia purettua ja sen tuoma adrenaliini on ihana tunne. Selkä suoristu heti salilla käydessä ja oman kropan muutos ei ikinä ole pahitteeksi. 

Pahimpina aikoina, kun en osannut ahdistusta käsitellä. 

Ajoin autolla aina jonnekin, ei ollut määränpäätä ja kuuntelin musiikkia. 

Rakastin ajaa autoa ja rakastan edelleen, jos tankissa oli bensaa menin vaan ajamaan ilman määränpäätä.

Halusin soittaa aina jollekin ystävälle autossa, mutta en kuitenkaan halunnut kuormittaa heitä asioillani. Joten monesti vain ajoin yksin omien ajatusten kanssa. Ei nekään edelleen minulle ole soittaneet sen jälkeen, kun muutin pois pieneltä kylältä. kuuntelin voimaannuttavaa musiikkia ja välillä olin vain omien ajatusteni kanssa.

Sain ja saan voimaa lapsista, ihanista asiakkaista ja työ keikoista. 

Toki jotku keikat viekin voimia, mutta oma itsensä on ihana haastaa. 

Joskus olen käynyt keikalla pahimpina tunnekuohu päivinä, kun on ollut riitaa exän kanssa, puhunut juuri jonkin virkailijan kanssa, itkenyt tai ollut ahdistunut muuten vain elämää sillä hetkellä. 

 

Keikalle mentäessä on oma (kampaajan viitta) olen siis se oma itseni, joka haluaisin olla kaikille. 

Asiakaspalvelu saa murheet pois mielestä ja positiivisiä ajatuksia itselle. 

Olen monesti suorittanut keikan ja mennyt autoon ja romahtanut. 

Olisinhan vaihtoehtoisesti voinut olla kotona sairaslomalla, mutta silloin minulla ei olisi ollut rahaa nähdä lapsia. 

Kotona ollessa ahdistuin vielä enemmän, kun olin yksin siellä. 

Voin sanoa, että en ole vieläkään löytänyt tapaa miten selviän, olen vain selviytynyt. 


Tällä hetkellä kaksi pientä lastani pitää minut arjessa kiinni. 

Huomaan välillä että siivoan ihan hulluna paikkoja ja silti kukaan ei huomaa että olisin siivonnut. 

Taidan siis tehdä sitäkin aivan turhaan. 

Minä itse saan siitä kuitenkin energiaa ja ajatukset muualle, kun teen jotain. 


Olen yhtä itku herkkä kuin ennenkin 

Pelkään edelleen kuin ennenkin ja syksyt ovat rankkoja aina.

Suklaa antaa hetkellistä mieli hyvää. 

Leikin ja nauran lasten kanssa saan siitä energiaa. 


On ajanjaksoja, kun en jaksa hiuksia pestä, saati iltaisin meikkejä. 

Joskus pelkkä halaus riittäisi. ihmis paljous ei ole minun juttu se saa päässä humisemaan ja vie voimat.

isommat porukka tapaamiset ja itsensä esittäytyminen saa minut tärisemään. Mihin olen kadottanut itsevarmuuteni minkä kuitenkin toiset minussa näkevät, ehkä annan tunteille liikaa tilaa?


Olen hyväksynyt huonot jaksot myös elämääni, koska en ole pystynyt niiltä välttymään. 

Silloin erkaannutan itseni läheisistä ihmisistä ja kerään voimia parempaan jaksoon.. 

Minusta on ihana sopia menoja, mutta olen myös aika hyvä niitä perumaan. innostun asioista ja sit innostus  laskee kuin lehmän häntä. mietin liikaa mitä muut ajattelee, en halua kiinnittää huomiota olemuksellani. yritän olla neutraali, silti minä olen se jolta ohi kulkija kysyy neuvoa tai vastaan tulija tuijottaa. voi olla osan kuvittelen, mutta kukaan ihminen tuskin on näkymätön. joskus kysyin asiaa minua vanhemmilta ihmisiltä sain vastaukseksi " sinulla niin iso aura, että ihmisten on helppo lähestyä"  

vaikka olisin sisältä ihan paskana olen silti aina ollut valmis auttamaan toisia. Opettelen kieltäytymään, mutta teen kieltäytymisen vetäytymällä ja sulkeutumalla, olen huono sanomaan suoraan EI.

Jostain syystä haluan olla paljon yksin, en ole löytänyt vielä vastausta mitä jännitän. 


Halusin ja haluan vain olla onnellinen..